Mä olen Chipsi ja aloin käyttämään huumeita nuorena. Ikää on nyt 17v. Mä olen narkomaani. Yleisesti kai luullaan, että me narkomaanit ollaan jotain todella pelottavaa, saastaista, mielenvikaista sakkia joilla kaikilla on huonot kotiolot ja pitkä rikosrekisteri.
Mun tarkoitus ei ole syyllistää ketään. Mä haluan kuitenkin olla rehellinen ja kertoa omannäköiseni totuuden. Tämä on mun elämä jossa itse olen tehnyt valintani ja päätökseni. Ehkä olen uhmakas, itsekäs, kokematon, lapsellinen ja kokeilunhaluinen. Mä seison kuitenkin ylpeänä ja pää pystyssä valintojeni, persoonani ja elämäni takana. Tässä olen. Ota tai jätä.
Mun vanhemmat käy töissä ja mulla on Airedalenterrieri Dimitri. Mä olen ainut lapsi. Yksinäinen ilman sisaruksia, mutta mä saan yksinoikeudella kaikki lahjat, harrastukset ja stereot eikä tarvitse riidellä kenenkään kanssa televisiokanavista.
Isälle maistuu kuppi, mutta on se kova tekemään töitä. Äiti huolehtii kaikista käytännön asioista työn lisäksi ja siinä sivussa opiskelee. Murrosiän alkaessa mä aloin purkamaan jonkinasteista luovuuttani soittamalla poikkihuilua, laulaa lurittamalla hyvämaineisessa kuorossa ja koulussakin pärjäsin ihan hyvin.
Jossain vaiheessa siinä 12-vuotiaana harrastukset jäi pois ja kuvioihin astui uusia kavereita joiden kanssa alkoivat uudet ajanviettotavat kuten kaljottelu viikonloppuisin ja tupakanpoltto.Mä olen aina ollut jonkin sortin kukkaislapsi. Kannatan rauhaa, tasa-arvoa ja ihmisten yksilöllistä vapautta. Vapautta yleensäkin.
Pelle Miljoona kolisi mun tajuntaani ja lujaa siinä 14-15 kesäisenä. Kolahtelee se vieläkin. Pelle laulaa: "Vapaus on suuri vankila." Mun mielestä se tarkoittaa sitä, ettei ihminen koskaan ole täysin vapaa yhteiskunnasta ja vastuusta.
Mua myöskin kiinnostaa ihmiset ja mitä maailmalla tapahtuu. Mitä jengin päässä liikkuu vai liikkuuko mitään. Mä olen kapinoinut koko lyhyen, pienen ikäni kaikkea pahaa vastaan .Enkä ole toivoani ikinä menettänyt,vaikka mä olenkin kokenut ja nähnytkin yhtä sun toista. Mä toivon etten koskaan paatuisi sydämeltäni niin, etten enää välittäisi.
Mä olen nähnyt liikaa ihmisiä joiden toivo paremmasta on mennyt, kipinä silmistä sammunut ja ainut asia joka jaksaa kiinnostaa on millä keinolla saada piikki hihaansa tai edes jollain tavalla pään sekaisin.
Ehdottomasti mä vastustan väkivaltaa, vaikka ei sitä voinut täysin välttääkään. Kaduilla on elettävä kadun sääntöjen mukaan ja siellä ei pärjää toista poskea kääntämällä. Mä olen käyttänyt melkein kaikkea kamaa. Pillereitä, Pilveä, Piriä ja Heroiinia. Mä en siltikään syyttänyt,että se olisi ollut jonkun asian tai ihmisen syy. Mä en syyttänyt edes itseäni. Tämä on vain yksi vaihe mun elämässä.
Miksi musta tuli nisti, narkomaani, juoppo, hullu? En mä osaa vastata vielä. Mä kirjoitan siksi, että toivon näitä joskus julkaistavan ja mä itse samalla saisin puhdistettua itseni ja löytäisin syyt tilanteeseen johon jouduin. Mä toivon myös antavani toivoa ja uskoa samassa tilanteessa oleville.Mä toivon, että mun tarinasta löytyisi jokaiselle jotain uutta elämään.
